Tuplakeltaisen liputus

Aloittaja J.Ahola, 09.08.12 - klo:04:22

« edellinen - seuraava »

J.Ahola

Ajattelin heittää ilmoille ajatuksen jossa tuomaristo/alue-/ratapiste määrittelisivät keltaisen lipun "vaarallisuuden" liputtamalla yhtä tai kahta keltaistalippua. Esim: tilanne jossa kurvin sisäpuolelle SELVÄSTI ajouran ulkopuolelle pysähtynyt/särkynyt auto liputettaisiin yhdellä keltaisella, koska se ei aiheuta haittaa/vaaraa kilvan ajolle. Tällöin tullessaan lipulle ensimmäistä kertaa kilpailija hidastaa selvästi vauhtiaan, ohittaa liputetun esteen erityistä varovaisuutta noudattaen ja havaitseen liputuksen olevan "lähes vaaraton" ja auton pientareella. Jatkaa ajamistaan ja seuraavalla kierroksella tullessaa liputukselle tiedostaa vaaran ja ajaan sen mukaisesti vauhtia hieman hidastaen. Vastaavasti ulkolaitaan ajouralle vaaralliseen paikkaan pysähtynyt/särkynyt auto liputettaisiin kahdella keltaisella lipulla. Tällöin jokaisella ajettavalla kierroksella kilpailia ohittaisi paikan erityistä varovaisuutta noudattaen vauhtiaan SELVÄSTI hidastaen.

Nykyinen keltaisen lipun noudattaminen ja liputukselle hidastaminen on ollut kuin veteen piirretty viiva. Kuka vaan nostaa jalan kaasulta, kellä palaan jarruvalo, kuka ei tee mitään, jne. Ajettaessa kelloa (toisia kilpailijoita) vastaa tilanne korostuu valtavasti sen varmaan jokainen superin kuski tietää. Monet liputukset ja tulkinnat lipulle hidastamisista ovat aiheuttaneet närää kilpailijoiden ja tuomarien välillä.

Ajatuksenani olikin ehdottaa SUPERIIN toiminta mallia joka varmasti selkeyttäisin tilannetta. Toivonkin avointa keskustelua tuomarien ja superien kuskien kesken!!
T: Joni Ahola Long hand racing team S27

J.Ahola

Ja tässä tapauksessa liputettuun esteeseen törmäämisestä voisi seurata vuoden kilpailu kielto, oli sitten kyseessä kumpi liputus malli hyvänsä.

Mici

On myös otettava huomioon et sinne on voinu kierroksen aikana jäädä myös toinen auto.
Ehkä ajan ehkä en

Hauhau Kukko

Varmasti jokainen kisajärjestäjä tietää miten vaikea lippumiehiä on saada ja usein on  uusi lippumies hieman kokeneemman parina mukana.Lippumieshän on ratatuomari joka välittää radion välityksellä tiedon torniin ja toinen yrittää pitää kirjaa mitkä numerot tormäilivät,kun sitä vielä lähtöjen välissä selvitellään kuka teki mitä...Vaatis lisää lippumiehiä pisteelle heiluttelee tupla lippuja ja keskustelemaan päätuomarin kanssa milloin tuplaa heilutellaan.Mun mielestä mennään vanhalla säännöllä tai tornista annetaan käsky että lippu pois jos auto on vaarattomassa paikassa ja kuljettaja ulkona autosta turvallisen etäisyyden päässä katsomassa kun muut ajaa kilpaa...
Jos ranteet loppuu,paras siirtyä katsomoon...

Jürgen

Tuo Jonin idea on mielestäni muuten hyvä mutta kun tahtoo tuo nykyinenkin keltaisen lipun ymmärtäminen olla joillekin kovin vaikeaa niin mitä kävisi tälläisen "kahdennetun" keltaisen lipun säännön ymmärtäminen.
Liputus saisi olla kaikissa luokissa sama jottei lippumiehille tulisi epäselvyyttä asiasta.
Kuljettaja S48

tomipöö

lippu hommahan on muuten ihan ok mut ne luokat joissa ajetaan lisälenkki niin systeemi ei ole paras mahdollinen.

Mici

Kopsattu sääntökirjasta (kuka sit valvoo):Keltainen lippu on varoitus kolarista, pyörähdyksestä, yms. Samalla lippupisteeltä alkaa ohituskielto kolari- tai este kohtaan asti. Vauhti on tiputettava huomattavasti, eikä esteen ohituksesta saa koitua hyötyä yhdellekään kuljettajalle. Laiminlyöminen aiheuttaa siinä erässä hylkäämisen, liputettuun esteeseen törmääminen voi aiheuttaa vuoden kilpailukiellon.
Ehkä ajan ehkä en

J.Ahola

Lainaus käyttäjältä: Mici - 09.08.12 - klo:08:34
On myös otettava huomioon et sinne on voinu kierroksen aikana jäädä myös toinen auto.

Lainaus käyttäjältä: Swoop - 09.08.12 - klo:11:29
Ja Mici heitti hyvinkin oleellisen asian huomioon, miksi keltaisen lipun aluetta ei saisi väheksyä...
Mitäs jos edellisellä kierroksella samaiselle alueelle onkin rikkoutunut toinen auto??!? Se, ettei toisella kierroksella enää varo alueella, voi johtaa liputetun auton kolaroimiseen ja vuoden kilpailukieltoon... Siinä on molemmat kuljettajat vaarassa, pahimmassa tapauksessa molemmat rikkoutuneiden autojen kuljettajat ja jälki voi olla todella pahaa...
Siksikin minä henk.koht. kunnioitan keltaisen lipun aluetta joka kierroksella, koska joku erä se olen minä siellä tienposkessa ja vaarassa jäädä alle

Tällöin liputettaisiin uudestaan tuplakeltaista. Ja juuri niin kauvan kun tilanne vaatii, vaikka ruutulippuun asti.

Tämä sääntöehdotus oli lähinnä superii. Kardaani,vetari ja leidit voisivat ajaa entiseen malliin, kun niissä eikai toistaiseksi ole ajettu "kelloa vastaan".?
Ja noita lippumiehiä pitäisin mielestäni muutenkin ohjeistaa paremmin jo nykyiselläkin säännöillä. Tuskin tuo tuplakeltaisen liputus on ylitsepääsemätön oppia/muistaa/suorittaa. Jos vaan niin halutaan. Jokusen kerran myös liputtaneena on tuomaristo ohjeistanut radion välityksellä lippupisteitä ennen lähtöä kosketus kiellosta, lisälenkistä,ym tuskin sekään olisi vaikea lisäys. esim: "Superia, neljä kierrosta, kosketus kielto, lisälenkki, tuplakeltasen liputus"

Nykyinen keltaisenlipun sääntö kun antaa vaan niin valtavasti tulkinnan varaa. Ja kun autojen erot radalla on kovin pienet voi reilu hidastaminen x 4 kierrosta maksaa monta sijaa kun muut sitä eivät tehneet niin "massiivisesti".Eli muut ajoivat riskirajalla peläten mustaalippu. Jos ja kun tilanteesta ei hylkyjä muille tullut, niin melko turha on palkintojen jaossa sitten itkeä että "oisinhan mäki voittanu jos en ois himmannu noin paljon......" Porukalta makeat naurut!!! ;D

En tarkoita ettei yhden keltaisen liputusta tarvitsisi enää kunnioittaa, vaan mennä tilanteeseen aina ehdotonta varovaisuutta noudattaen. Ajatus tuplakeltaisesta on EHDOTUS ja idea lajin kehittämiseksi!

Mici

Turva-auto käyttöön  ;D
Ehkä ajan ehkä en

Turaaja

Aihetta hieman sivuten,mutta yleensä liputusta tai liputtamatta jättämistä arvostelevat sellaiset kuljettajat joita harvemmin näkyy lipun varressa.Joskus käynyt mielessä,että jokaisen kuljettajan olisi hyvä osallistua kauden aikana ainakin yhteen lippupestiin.Ei rangaistuksena vaan jonkinlaisena kertauksena,ja toisena päivänä vois ajaa normaalisti.Lähes kaikilla joku kisa kuitenkin ns"kotikisa"ettei matkakaan oo este.Saattais auttaa myös huutavaan lippumiespulaan jota lähes joka kisassa.Mielipiteitä ilmoille!

J.Ahola

http://www.youtube.com/watch?v=7Xola3ygmgI

Tossa ois vähän niinku esimerkki tilanne, tosin auto jää kyllä kurvin ulkolaitaan ;) Ja näköjään yksi lippumies pystyy sittenkin heiluttamaan kahta lippua saman aikaisesti.  ;D

Hauhau Kukko

Pitäsköhän sitten vaihtaa lajia,kun tuolla on lippumiehetkin pätevämpiä... :P
Jos ranteet loppuu,paras siirtyä katsomoon...

kapaleino

Lainaus käyttäjältä: Hauhau Kukko - 15.08.12 - klo:18:49
Pitäsköhän sitten vaihtaa lajia,kun tuolla on lippumiehetkin pätevämpiä... :P

Pysykääs nyt asiassa älkää heti alkako vittuilemaan toisillenne.

Aholan ehdotus on hyvä, mutta kaikki me tiedämme talkoo väen vähyyden ja että joka kisassa on eri lippumiehet ja myös sen että se lippumiehen homma ei kaikkia siihen joutuneita oikein nappaa ymmrrettävää sekin.
Jotain kesitystä pitäisi tuohon liputus hommaa mielestäni keksiä.

tero84

Lainaus käyttäjältä: Hauhau Kukko - 15.08.12 - klo:18:49
Pitäsköhän sitten vaihtaa lajia,kun tuolla on lippumiehetkin pätevämpiä... :P


Käviskö jos rupeis ajamaan muita lajeja vain lisäks ja kävis vain rokkirallissa testaamassa.
Ei tarviis sitten suhtautua niin vakavasti rokkiralliinkaan enää.

Mici

Kannatan kyllä ehdotusta kun saadaan kehitettyä toimivaksi. On totta et lisälenkki aiheutta "etua" toisille lippujen aikana. En kyllä usko et tässä lajissa kuitenkaan taktikoidaan samalla tavalla kuin joskus f1 radalla tallikaverin eduksi.
Voisi ajatella et esim. lippu jota ei heiluteta varoittaa radan sivussa olevasta esteestä ja heiluva lippu isommasta vaarasta tai jotain vastaavaa. Olihan Joutsassakin lähtösuoralla sininen lippu ilmoittamassa pääsuoran jälkeisessä mutkassa olevasta muutoksesta.
Kehittämällä homma etenee. Ideoita kehiin!
Ehkä ajan ehkä en