Rokkiralli ry:n sivuilla päivitetyt pistepörssit Tammisaaren kisaviikonlopun jälkeen. Tulokset ilmestyvät sivuille tarkastuksen jälkeen maanantaina tai tiistaina.
Kaapo myös super-rock:in kesämestari: Kaapo Team Mainos Visitor karkasi tavoittamattomaan johtoon ja varmisti lauantaisella voitolla, myös kesäsarjan mestaruuden. Sunnuntain voitollaan Juha Nissinen varmisti itselleen numeron 2 ensi kaudelle. Kolmostilasta sen sijaan taistelevat edelleen Kalle Nissinen, Timo Väisänen ja Pete Nissinen.
Kardaani-rock mestaruus ratkeaa Joutsassa ja siellä Tomi Mularille riittää selviytyminen A-finaaliin, vaikka Ari Koski voittaisikin kisan. Coranderia vastaan Mularilla riittää selviytyminen D-finaaliin. Kakkospaikasta taisteluun ilmoittautuivat Tammisaaressa myös ensimmäisen osakilpailuvoiton ottanut Pappa Jensen ja poissaolollaan loistanut Akseli von Gardan.
Verari-rock luokassa mestaruus alkaa olla kirkossa kuulutettu sillä Vape Osmolle riittää selviytyminen E-finaaliin, vaikka Hartsa Kukko voittaisikin kisan ja tuskin Joutsa sellaista ryntäystä saa aikaan että E-finaalille on tarvista. Toki Sheikilä on mahdollisuus vielä kiusata Vapea, mutta 42 pisteen ero tuntuu tavoittamattomalta. Hopea taistelussa on mukana myös Jari Nurmi.